Päiväkirjan sivuilta

Löysin vanhan päiväkirjani.

Olin kirjoittanut sinne tarinoita sinusta. Kerroin siitä, kuinka kiedoit kätesi yhtäkkiä ympärilleni ja kuiskasit kuinka söpö mä olen. Maalasin pilvilinnoja sinulle ja minulle, kunnes ehkä viikkoa tai kahta myöhemmin ne alkoivat murentua, lopulta sortuen kokonaan. Myöhemmin kerroin yhdessä ainoassa sivulauseessa siitä, kuinka me sattumalta kuukausien päästä kohdattiin. Silloin me hymyiltiin toisillemme niin, kuin mitään sen ihmeellisempää meidän välillämme ei olisi koskaan ollutkaan.

Olin kirjoittanut tarinoita myös hänestä. Kuinka me keskusteltiin onnellisuudesta ja ihmismielen ihmeellisyydestä yön myöhäisille tunneille asti. Kuinka me naurettiin niin paljon, että molempien oli pakko kyyristyä kippuraan lattialle kun jalat eivät enää kantaneet. Olin kirjoittanut muistiin myös hänen sanansa kun hän lupasi mulle, että me vielä varmasti nähdään. Kertaakaan tuon hetken jälkeen me ei olla kohdattu, ei edes sattumalta.

Mä olin kirjoittanut tarinoita myös itsestäni. Siitä, miten mä olen muuttunut. Siitä, miten katson maailmaa eri tavalla kuin ennen. Siitä, mitä kaikkea mä olen oppinut elämästä ja ihmisistä. Olin laittanut muistiin niitä pieniä asioita, jotka tekevät mut onnelliseksi joka päivä, ihan vain jotta muistaisin tulevaisuudessakin, mistä se onnellisuus oikeasti koostuu.

Kirkkainpana noilta päiväkirjan sivuilta nousi kuitenkin esiin lause, jonka olin kirjoittanut tasan vuosi sitten: "Tänä vuonna mulla on mahdollisuus niin suuriin muutoksiin, etten oikeasti tajua sitä vielä." Nyt, tasan 365 päivää, neljä elämänmuutosta ja neljä unelman toteutumista myöhemmin, mä istun tässä samassa huoneessa, missä kirjoitin tuon lauseen. Mä katson ulos samaisesta ikkunasta, kuin silloin, ja ihan oikeasti konkreettisesti ymmärrän, mitä mä tuolla lauseella vuosi sitten tarkoitin.