Jos lähdetään vaikka liikkeelle siitä, kun laskin selkänikamiasi. Yksi, kaksi, kolme, neljä. Liu'utin sormeani hiljalleen niitä pitkin. Loput piiloutuivat paidan kankaan alle. Ehkä siitä alkoi kaikki se kaunis, siitä hennosta kosketuksesta. Yllättäen susta muodostui mulle turvallisuuden määritelmä, lämmön lähde. Painaessasi pääsi syliini tai pujottaessasi sormesi omieni lomaan, halusin pysyä siinä, liikkumatta. Katsoessasi mua tarkkaavaisesti, muutuin alastomaksi edessäsi. Silmiesi tuike riisui sieluni peittävät salaisuudet. Hämmentyneen väriset, ujot harsot katosivat ja annoin sun nähdä kaiken. Sä olit sellainen, jonka toivoin vain jäävän.
Mutta lopulta se saapui, se viimeinen yö. Sä siirsit mun aran käden kyljellesi, jotta tuntisin kylkiluusi. Tällä kertaa en luitasi laskenut, silitin vain jokaista yksi kerrallaan. Kai tavallaan hyvästelin sua pala palalta, luu luulta. Halusin vain olla lähelläsi, samaa ilmaa kanssasi hengittäen, tuon viimeisen lyhyen yön.