Muutos.
Lähti tukka. Lähti työt. Vapaaehtoistyöt vaihtui uuteen, vanha järjestö jäi taa. Ihmisiä tipahtelee matkan varrelle yksi kerrallaan.
Olen miettinyt sinua ja tätä, mikä on ollut "me" jo yli vuoden verran. Onko hyvä olla enää näin? Välillä mietin sanotko sinä sittenkään rehellisesti mitä ajattelet, tunnet, koet, kun minä niistä suoraan sinulta kysyn. Mutta toisaalta, enhän minäkään ole sinulle rehellinen. En ole ollut enää pitkään aikaan. En ole kertonut, kuinka minuun sattuu sinun etäisyytesi, kuinka minua turhauttaa sinun aikaansaamattomuutesi tai kuinka en voi ymmärtää, miksi et pidä huolta itsestäsi. En osaa sanoa sinulle sitä, että toivoisin sun ajattelevan enemmän minua, ottavan lähelle, syliin, lempeen, niin kuin vuosi sitten. Niin kuin silloin valoisaan aikaan. Niin kuin silloin kauan sitten. Nykyään olen yksinäinen seurassasi.
Kaikesta huolimatta olet edelleen ensimmäinen, jolle kerron kun pakahduttaa onni tai naurattaa lapsen mieli. Kenellekä muullekaan minä niistä kertoisin? Sinä olet ensimmäinen, pysyvä ja vakaa, ja olisi hassua, jos siinä olisi joku toinen. Silti salaa leikin sillä ajatuksella, sattuisiko se kuitenkaan tätä enempää?