Vieläkin toisinaan
on niitä sellaisia päiviä
kun sun viestisi saavat mut itkemään.
Ei se johdu sun sanoistasi
eikä sun ajatuksistasi,
ne ovat minulle vaan muistutus siitä,
mitä elämästäni uupuu.
Ja tuo aina uudelleen saapuva tyhjyys on se,
mikä kerta toisensa jälkeen satuttaa.
Sen olen ymmärtänyt
etten minä ole yksin eläjä.
17. helmikuuta 2016
15. helmikuuta 2016
Siinä me istuttiin hetki ja sitten alettiin puhua kissoista
Kerran tapahtui kaunis kohtaaminen. Oli pakkasta liian paljon ja minä istuin juna-aseman eteisessä odottamassa myöhässä olevaa junaa. Viereeni istui yksi, katsoi minua tutkivasti ja seuraavaksi kiinnitti huomionsa sylissäni olevaan kissankoppaan. Siinä me vaan istuttiin hetki ja sitten alettiin puhua kissoista. Pohdittiin sitä, miten ne voi olla niin kauniita ja ihmeellisiä otuksia, niin omanlaisiansa yksilöitä jokainen. Pian toinen alkoi kertoa tarinoita. Hän kertoi esimerkiksi miten hän ei ole vielä löytänyt omaa paikkaansa tästä maailmasta. Hän kysyi millaista siellä on, missä minä asun. Kerroin rauhallisuudesta, leppoisuudesta, metsistä ja silmiin katsovista ihmisistä ja toinen alkoi miettiä, jospa tämä paikka sopisi hällekin.
"... saapuu raiteelle kolme. InterCity tåg 97..." Nousin, heitin rinkan selkään ja nappasin kissankopan kainaloon. Toinen leperteli kisulle hyvästit ja toivotti minulle kaikkea hyvää jatkoon. Toivotin takaisin mukavaa päivää ja lämpöä tulevaan. Käännyin, eikä me tavattu enää.
Toisinaan tekee vain hyvää jutella tuntemattomille, sillä ihmisissä on niin paljon kaikkea kiehtovaa. Tämä toinen ei tiennyt nimeäni enkä minä hänen, ja juuri se nimettömyys oli niin
kovin vapauttavaa. Ilman nimeäkin voi sielu olla avoinna (ja ehkä jopa
avoimenpana kuin muuten).
Oman mielen murheet tuntuivat niin laimenneen tuon juttuhetken myötä.
Oman mielen murheet tuntuivat niin laimenneen tuon juttuhetken myötä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
ahdistus
aika
ajatustakku
alku
aurinko
elämä
hajottaa
havahtuminen
hetki
hukka
hyvä olla
hämmennys
ikävä
kaiho
keveys
kohtaaminen
kysymys
maailma
menetys
mennyt
mietteitä
muutos
odotus
onnellisuus
pelko
pysähtyneisyys
rauhattomuus
runo
sanomattomat sanat
surumielisyys
toive
uni
valoa
välittäminen
yksinäisyys
ystävyys
yö