Onnellisuutta syysoloissa

Hyvää on se mikä on hyvää tunteen kannalta.

Rehellisyys on rehellisyyttä tunteelle.

- Eeva Kilpi

Syksyä on kaikkialla. Sitä on kaduissa, metsissä, kaupungissa, mietteissä, olemisessa, vastaantulevissa ihmisissä, minussa. Se on sellaista samanlaista kuin joka vuosi; levollista, utuista, koleaa, värikästä ja seesteistä. Lempeää hämyä, suloista sadetta ja kuulaita aamuja.

Elämässä on ollut useita läpi viiletettyjä kuukausia, pysähtymättömiä viikkoja ja valoisia päiviä. Olen kokenut niin monia valtavan kauniita ihmiskohtaamisia, saanut paljon hyvyyttä ja sitä samaa olen parhaani mukaan pyrkinyt antamaan takaisin. Yksi kuvaili, että loistan, ja toinen sanoi minun aiheuttavan hänessä kihelmöivän jännittävä tunteen, josta hän pitää. Ja minä olen kovasti yrittänyt oppia  kehräämään kuin kissa, sillä se kuvaisi vain niin osuvasti sitä kaikkea pehmeää välittämistä, jota olen tuntunut pursuavan jo hyvän aikaa.

Mennessäni olen pohtinut paljon maailmaa ja itseäni. Kuka minä olen ja miksi olen tällainen, millaista elämää haluan käydä läpi ja miksi en ole elänyt niin tähän mennessä, keiden olentojen vierellä haluan tassutella ja keille jakaa juttuja. Sellaista kevyttä ajattelua, tiedättekö. Mutta kaiken sen pohdinnan seurauksena olen osannut avata silmäni ja etenkin -  olen osannut pysähtyä katsomaan. Havahtuminen numero yksi: Paikoillaan ollessa ei välttämättä romahda. Vaikka ei koko aikaa hyöri ja pyöri hyrskynmyrskyn, omat jalat silti kantavat yhtä vahvasti kuin ennenkin. Havahtuminen numero kaksi: Tässä syksyssä on varmuutta ja voimaa. Ja se kaikki varmuus ja voima on minussa itsessäni. Olen kai viimein ymmärtänyt sen, mitä ne tarkkoittaa kun ne sanoo, että jos ei uskalla yrittää ei koskaan saa onnea. Ja ehkä olen samalla päässyt lähelle vastausta, kun ne kysyy miksi pelätä omaa onnellisuutta ja siksi olla olematta rohkea. Kaipa sitä täytyy ensin osata tehdä itse itsensä onnelliseksi, niin on sitten helpompi olla onnellinen jonkun toisen kanssa. Pitkälti näiden ajatusten mukaan olen kulkenut ja sekös, jos mikä, saa tallustelemaan varmoin askelin. Havahtuminen numero kolme: Miksi säästää aina kaikki makeat ja mieltäylentävät jutut viikonloppuihin, kun elämän on kuitenkin pääasiassa arkea ja arkipäiviä. Kyllähän rutiinien keskelläkin (ja eritoten myös niissä itsessään) pitää olla mielekkyyttä.

Syksyiset olot tuovat mukanaan odotusta ja lämmintä melankoliaa. Mieli valpastuu ja silmät tuikkii. Alati lisääntyvästä pimeydestä löytyy valoa kun saa lukea Eeva Kilven ajatuksia ja kun muistaa sekoittaa kahvinpurujen joukkoon hieman kardemummaa. Olen läsnä ja lähellä, kosketa hiljaisuudessa niin saat halauksen.