Sä otit mua kädestä kiinni ja sitten me juoksimme nauraen. Mun sisällä kupli valtaisa onnellisuus kun tunsin sun pienen käden mun omassani ja sain katsella sun hymyileviä kasvoja. Arto Tuunelan ihmeellinen ääni ympäröi meidät kun me ajoimme yön selkään.
Pysähdyimme yhden kosken läheisyyteen ja kipusimme makoilemaan auton takakonttiin. Siellä me olimme tunteja ihan lähekkäin. Me luimme satuja Haitulasta, joka oli pienempi kuin pieni, ja neiti Hurpulasta, joka lauloi kaikkina muina päivinä puun latvassa paitsi torstaisin. Mietimme maailman ihmeellisyyttä ja kummallisuutta, miten pienistä puroista kasvaa suuria jokia. Sä sanoit, että se oli niitä harvoja hetkiä, kun sulla ei ollut tarvetta olla missään muualla, kuin juuri siinä mun kanssani. Mä kiedoin käteni tiukemmin sun ympärillesi.
Aamuvarhaisella kömpiessäni peittoni alle, näin mielessäni sun kauniit kasvot ja hymyilin siksi vain, koska sä olit olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti