Viime viikolla kirjoitin vihkoni sisäkanteen:
P a k a h d u n.
Rakastan vain niin paljon.
Ympärillä on turvaa ja lämpöä, silmien säihkettä.
On helppoa olla itsensä kanssa
ja muiden, jotka ovat lähellä ja ymmärtävät.
En kaipaa mitään lisää.
Minä riitän, sinä riität, maailma riittää.
Elämä hyväilee ja hellii.
Nyt haluan kirjoittaa vain siitä, kuinka sydäntä kivistää kaipuu.
Kaipuu toisen lähelle, sen toisen iholle,
joka ei päästänyt irti, piti vain sylissään.
Oletkohan sinä jo ennättänyt istuttaa ne vesimelonin siemenet,
jotka otit niin huolellisesti talteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti